Hyppää sisältöön

Kuntotestaus

Vain osa testiajoista on varattavissa verkkoajanvarauksen kautta. Mikäli et löydä itsellesi sopivaa aikaa, voit varata aikasi puhelimitse maanantaista torstaihin klo 8.30–15 välisenä aikana numerosta (03) 282 9333.

Kestävyyskunnon testit | Pelastusopiston pääsykoetestit | Pelastajien suorituskyvyn testaus | Isokineettinen voimamittaus | Hinnasto | Valmistautuminen testiin | Testiajan peruminen | Testaajat

Kuntotestauspalvelumme keskittyvät ensisijaisesti kestävyyskunnon mittauksiin, jotka sopivat monipuolisesti kaikille, vähemmän liikkuvista aina huippu-urheilijoihin asti. Käytössämme olevat tutkimus- ja mittauslaitteet mahdollistavat tarkat ja monipuoliset kestävyyssuorituskyvyn ja sen eri osa-alueiden mittaukset, joiden avulla saa tietoa yksilöllisistä hengitys- ja verenkiertoelimistön vasteista harjoittelun tueksi. Kuormitusprotokolla suunnitellaan aina yksilöllisesti terveystilanteen ja aiemman harjoittelutaustan perusteella. Seurantatesteillä voidaan arvioida harjoittelun onnistumista ja suorituskyvyn eri osa-alueiden kehittymistä. Palveluihimme kuuluvat myös Pelastusopiston pääsykoetestit ja pelastajien kestävyyssuorituskyvyn testaus.

Tiedustelut muiden mahdollisten testien osalta: piia.kaikkonen(a)ukkinstituutti.fi

Kliiniset rasitustestit, kuten rasitusspirometria ja spiroergometria löytyvät omalta sivultaan.

Kestävyyskunnon testit

Epäsuora submaksimaalinen polkupyöräergometritesti 

  • Terveystilanteen seulonta kyselyllä 
  • Lepoverenpaine, verenpaine kuormituksen aikana 
  • 3–4-portainen submaksimaalinen testi polkupyöräergometrilla 
  • Lääkärin tulkitsema lepo- ja rasitus-EKG 
  • Henkilökohtainen tulosraportti liikuntasuosituksella  

Kuntoliikkujan testipaketti 

  • Terveystilanteen seulonta kyselyllä 
  • Hemoglobiinin mittaus pikamittarilla 
  • Kehon koostumuksen analyysi (Tanita MC-180) 
  • Lepoverenpaine, verenpaine kuormituksen aikana 
  • 3–4 -portainen submaksimaalinen testi polkupyöräergometrilla 
  • Lääkärin tulkitsema lepo- ja rasitus-EKG 
  • Tuki- ja liikuntaelimistön testit (lihasvoima, liikkuvuus) 
  • Henkilökohtainen tulosraportti liikuntasuosituksella 

Suora maksimitesti kynnysmäärityksin 

  • Terveystilanteen seulonta kyselyllä 
  • Lepoverenpaine 
  • Hemoglobiinin mittaus sormenpäänäytteestä 
  • Kehon koostumuksen analyysi (Tanita MC-180) TAI rasvaprosentin mittaus (ihopoimumittaus) (yli 18-vuotiaille) 
  • Keuhkojen virtaus-tilavuusmittaus (spirometria) 
  • Hengityskaasujen ja laktaattien mittaus nousujohteisessa kuormituksessa (kävely / juoksu, sauvakävely, pp-ergometri) 
  • Lääkärin tulkitsema lepo- ja rasitus-EKG 
  • Kynnysmääritykset, liikuntafysiologin suullinen ja kirjallinen testipalaute 

Epäsuora maksimitesti kynnysmäärityksin 

  • Terveystilanteen seulonta kyselyllä 
  • Lepoverenpaine 
  • Laktaattien mittaus nousujohteisessa kuormituksessa (kävely / juoksu, sauvakävely, pp-ergometri) 
  • Lääkärin tulkitsema lepo- ja rasitus-EKG 
  • Kynnysmääritykset, liikuntafysiologin suullinen ja kirjallinen testipalaute 

Triathlon-testi 

  • Terveystilanteen seulonta kyselyllä 
  • Kehon koostumuksen analyysi (Tanita MC-180) TAI rasvaprosentin mittaus (ihopoimumittaus) (yli 18-vuotiaille)
  • Lepoverenpaine 
  • Kynnystesti laktaattimäärityksin pp-ergometrilla + suora maksimitesti juoksumatolla 
  • Hengityskaasujen ja laktaattien mittaus nousujohteisessa kuormituksessa 
  • Lääkärin tulkitsema lepo- ja rasitus-EKG 
  • Kynnysmääritykset, liikuntafysiologin suullinen ja kirjallinen testipalaute 

Kestävyyskunnon testit varataan puhelimitse.

Meiltä myös lahjakortit kestävyyskunnon testeihin! 

Lahjakortin voi ostaa puhelimitse (toimitus sähköpostiin) tai Tampereen urheilulääkäriaseman toimistolta.
Tampereen urheilulääkäriaseman testilaboratoriossa testaaja sairaanhoitaja ottaa laktaattinäytettä testattavalta urheilijalta.

Pelastusopiston pääsykoetestit

Kuopion Pelastusopistoon hakijoita testataan Tampereen urheilulääkäriasemalla kaksi kertaa vuodessa opiston aikataulujen mukaisesti. Fyysisen kunnon testi on voimassa 12 kk. Testi tulee olla voimassa vielä hakuajan päättymispäivänä. 

Tulosta ja täytä esitietolomake (pdf) ja ota se mukaasi pääsykoetestiin tullessasi. 

Sisältö 

  • Lääkärintarkastus 
  • Lepospirometria 
  • Leposydänfilmi ja verenpaine 
  • Lihaskunnon testaus
    • penkkipunnerrus 45 kg / minuutti (hyväksytty tulos väh. 25 krt) 
    • istumaannousu / minuutti (hyväksytty tulos väh. 34 krt) 
    • leuanveto (hyväksytty tulos väh. 6 krt) 
    • jalkakyykky 45 kg / minuutti (hyväksytty tulos väh. 23 krt) 

Lihaskuntotestit suoritetaan yllä mainitussa järjestyksessä. Testien välillä on viiden minuutin palautumisaika. Hyväksyttyyn kokonaissuoritukseen vaaditaan kaikista testin osasuorituksista vähintään minimivaatimus. 

Lihaskuntotestien esimerkkisuoritukset löytyvät videoina Pelastusopiston verkkosivuilta. Tutustu myös hakijan terveydentilaan (esim. astma) liittyviin ohjeisiin.

Varaudu todistamaan henkilöllisyytesi (ajokortti tai passi). 

Haku keväällä 2025 alkaviin koulutuksiin

Keväällä 2025 alkavien pelastajakurssien hakuaika on 15.4.21.6.2024 (kurssit 133-134 ja 135-136).

Ajanvaraus pelastajakurssille hakevien fyysisen toimintakyvyn testeihin on auki 14.3.2024 klo 10.00 alkaen. Suosi ensisijaisesti verkkoajanvarausta. Jos et näe vapaita aikoja verkossa, kaikki ajat ovat varattuja.

Keväällä 2025 alkavien alipäällystökurssien hakuaika on 29.7.–30.8.2024. Alipäällystökurssille hakevien pääsykoetestit järjestetään Tampereen urheilulääkäriasemalla viikoilla 32–35.

Tampereen urheilulääkäriasemalla testauspalveluiden pelastusopiston pääsykoetestit. Lihaskunto-osuuden vatsalihasliikettä tekevä hakija.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastajien testaus

Tampereen urheilulääkäriasema tekee Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastajien ja alueella toimivien vapaapalokuntalaisten savusukelluskelpoisuuteen vaadittavaa suorituskyvyn testausta.

Ajan testiin voi varata verkossa tai puhelimitse.

Isokineettinen voimamittaus

Tarjoamme isokineettistä voimamittausta osana vammojen kuntoutusta ja harjoittelun seurantaa. Isokineettinen voimamittaus toteutetaan sovitusti lääkärin tai fysioterapeutin lähettämänä ja suunnittelemana. Ajanvaraus isokineettiseen voimamittaukseen tehdään puhelimitse.

Hinnasto

Kestävyyskunnon testit
Epäsuora submaksimaalinen pp-ergometritesti100 €
Kuntoliikkujan testipaketti200 € 
Suora maksimitesti kynnysmäärityksin220 €
Epäsuora maksimitesti kynnysmäärityksin150 €
Triathlon-testi350 €
Pelastusopiston pääsykoetestit
(Testituloksen hylkääminen / hyväksyminen ei vaikuta hintaan)
150 €
Isokineettinen voimamittaus1 kerta 80 €
4 kertaa 300 €

Maksuvälineenä käyvät tavallisimmat maksukortit.

Valmistautuminen testiin

  • Älä tule sairaana tai toipilaana testiin (vähintään 7 oireetonta ja/tai 14 kuumeetonta päivää infektion jälkeen).  
  • Testi kannattaa tehdä hyvin levänneenä, vältä raskasta harjoittelua testiä edeltävänä päivänä.
  • Vältä runsasta kofeiinin (kahvi, tee, kolajuomat) nauttimista sekä raskasta ateriaa 2-3 tuntia ennen testiä.
  • Ei tupakointia 4 tuntiin ennen testiä.
  • Ei alkoholia 24 tuntiin ennen testiä.
  • Ota mukaan sisä- /ulkotossut, shortsit /urheiluhousut, T-paita ja halutessasi peseytymisvälineet (tiloistamme löytyy suihkut).
  • Polkupyörätesteissä on mahdollista käyttää lukkopolkimia (Shimano SPD). Halutessasi voit tuoda myös omat polkimet.
  • Jos olet saanut lahjakortin, otathan sen mukaan.

Testiajan peruminen

Testiajan peruutukset sähköpostiin tulleen varausvahvistuksen kautta tai puhelimitse (03) 282 9333 viimeistään 24 tuntia ennen testiä. Peruuttamattomista ajoista veloitetaan 50% testin hinnasta.

Testaajat

Piia Kaikkonen 

Lähikuva Piia Kaikkosesta.

Testauspäällikkö, LitT, liikuntafysiologi

Veronika Virtapohja

Lähikuva Veronika Virtapohjasta.

Testaaja, sairaanhoitaja

Jaa somessa:
Ylös